Vaasan Pelti Ja Automaalaamo Oy

OHJEITA KOLARIN SATTUESSA    LATAA  Vahinkoilmoitus.pdf

Soita

Toiminta vahinkopaikalla
1. Selvitä, onko kukaan vammautunut ja ryhdy ensiaputoimiin.
2. Ota yhteys hälytyskeskukseen ambulanssin ja poliisin kutsumiseksi paikalle. Hälytyskeskus kysyy tarvitsemansa tiedot ja antaa toimintaohjeita, jotka on syytä kuunnella tarkkaan.
3. Huolehdi muun liikenteen varoittamisesta. Jokaisessa ajoneuvossa on tätä varten varoituskolmio, mutta lisäksi voi olla tarpeen, että joku paikallaolijoista ryhtyy ohjaamaan liikennettä.
Pienissä kolareissa, joissa syyllisyyskysymys on selvä, ei tarvitse kutsua poliisia paikalle. On hyvä kuitenkin ottaa ylös vastapuolen kuljettajan ja ajoneuvon tiedot ja täyttää yhdessä vahinkoilmoituslomake. Asian käsittelyä nopeuttaa, jos syyllisen ajoneuvon yhtiö saa vahinkoilmoituksen mahdollisimman nopeasti. Jos tuntuu siltä, ettei syyllisyydestä olla yhtä mieltä, on hyvä soittaa poliisi paikalle tai ainakin kirjoittaa mahdollisten todistajien henkilötiedot muistiin.
Kun auto on ajokuntoinen:  Jos auto on ajokunnossa, sen voi viedä joko korjaamoon tai syyllisen ajoneuvon yhtiön tarkastusasemalle vahinkojen arviointia varten.
Kun auto ei ole ajokuntoinen:   Soita paikalle hinausauto.


Liisanlehdontie 2
65380 Vanha Vaasa

Puhelimet:
Toimisto 06 3567610
Fax 06 356 7612
Kivimäki 0500 498600
Westerberg-Veikkari 0400 498600

Sähköpostit:
vpa@netikka.fi
hannu.kivimaki@netikka.fi

Toim.joht. Hannu Kivimäki
Tekn. joht.
Kari Westerberg-Veikkari

Copyright © Sivustot.net 2005
web[at]sivustot.net
Linkit: | Cabas | SATA | Standox Oy |